Husky R6 -alumiiniveneestä on moneksi. Sen oivallinen merikelpoisuus ja vankka runko sekä vahva ja laadukas alumiini pidentävät veneilykautta useilla kuukausilla. Husky R6 –alumiinivene sopii mökkeilyyn, kalastukseen ja avarien tilojensa ansiosta myös sujuvasti kulkevaksi yhteysveneeksi. Tukevien askelmien, korkeiden laitojen, avoimen keulakannen ja korkean tuulilasin ansiosta meriseikkailulle voi lähteä turvallisesti koko perheen voimin. Tässä Husky R6-alumiiniveneessä on fiksut säilytystilat, mukavat istuimet sekä käytännöllinen ja helppohoitoinen alumiininen lattia ja runko, joissa on hyödynnetty uusinta alumiiniveneteknologiaa. Tämä moottorivene sopii elämän pieniin ja suuriin hetkiin.
Me Finnmasterilla olemme suunnitelleet ja rakentaneet veneitä Suomessa yli 30 vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olemme kehittäneet ahkerasti järkeviä ratkaisuja, joiden ansiosta löydät esimerkiksi aina hetkessä paikan lepuuttajille heti lähdettyäsi liikkeelle. Sinun ei myöskään tarvitse siirrellä tyynyjä halutessasi laittaa tavaroita säilytystiloihin. Kutsumme konseptiamme Smart Designiksi. Se tarkoittaa, että nivomme yhteen muodon ja sisällön helpottaaksemme elämää merellä – riippumatta siitä, mihin käytät venettäsi. Ratkaisut eivät vain yhdistä huolellisesti harkittuja ja käytännöllisiä yksityiskohtia tyylikkääseen ja nykyaikaiseen muotoiluun. Ennen kaikkea ne merkitsevät sitä, että niin kokenut kapteeni kuin utelias aloittelijakin voivat kokea unohtumattoman elämyksen merellä.
Pituus | 6.00 m |
Leveys | 2.30 m |
Syväys (runko) | 0.45 m |
Paino | 890 g |
Moottori | 100-150 hp |
Henkilömäärä | 7 |
Polttoainetankin tilavuus | 102 l |
Rungon V-Kulma | 18° |
Garmin echoMAP UHD 92sv | |
Hydrauliohjaus | |
Tuulilasinpyyhkijät 2 kpl | |
Smart deck avotila ja uimatasot | |
Musta kylkiteippaus | |
Mustat haponkestävät kaiteet | |
Pyörivät istuimet liukukiskoilla, joustojalat | |
Istuinten suojahuput | |
Patjasarja, Silvertex | |
Kuomu | |
Kuomukotelo | |
Lukittavat säilytystilat SB & BB konsolien alla | |
3 x USB sähkön ulosotto | |
Yamaha LAN -monitoimimittarit, 2 kpl | |
Yamaha Y-COP -varkaudenestojärjestelmä | |
Kulkuvalot | |
Sammutin | |
Automaatti pilssipumppu | |
Ankkuriboksit, 3 kpl | |
Lukittava hansikaslokero | |
Uimatasot & uimaporras | |
Kyynärnojat kuljettajalle & apukuljettajalle | |
Ovi tuulilasin alla | |
Erikoissaranat takapenkille | |
Lepuuttajien telineet | |
Lepuuttajat 4 kpl, suojukset ja köydet | |
Lepuuttajan koukut, 2 kpl | |
Lipputangon pidike | |
Mukin pidike, 1 kpl |
Yamaha sähköinen kaukohallintalaite | |
Trimmitasot 12” x 9” indikaattorilla | |
Fusion MS-RA 60 & kaiuttimet | |
Alumiiniturkki avotila ja uimatasot | |
Satamapeitto, eteen | |
Satamapeite | |
Vesihiihtokaari | |
Avotilan pöytä | |
Keulaportaat | |
Irrotettava istuin/säilytyslaatikko & istuintyyny (BB-puoli) | |
Joustojalat liulla ja käännöllä, 2 kpl |
Keulaportaat | |
Vesihiihtokaari | |
Avotilan pöytä | |
Satamapeitto, taakse | |
Irrotettava istuin/säilytyslaatikko & istuintyyny (BB-puoli) |
Moottorin malli | F130 AETX |
Moottorin teho | 130 hp |
Moottorin paino | 177 kg |
Moottorin vuosimalli | 2019 |
Potkurityyppi | 688 |
Potkurin koko | 13 x 19-K |
Potkurin materiaali | Steel |
Välityssuhde | 2.15:1 |
Ilman lämpötila | +12 ºC |
Kierrosluku | Nopeus/s | L/h | L/mpk |
6100 | 39.3 | 46.4 | 1.18 |
5500 | 35.4 | 35.5 | 1.00 |
5000 | 32.0 | 28.7 | 0.90 |
4500 | 27.6 | 21.1 | 0.76 |
4000 | 23.6 | 17.0 | 0.72 |
3500 | 18.3 | 13.4 | 0.73 |
3000 | 10.3 | 11.2 | 1.09 |
2500 | 7.4 | 8.7 | 1.17 |
2000 | 6.4 | 5.5 | 0.86 |
1000 | 3.6 | 2.2 | 0.61 |
650 | 2.4 | 1.3 | 0.54 |
Henikilömäärä 5
Pituus 5.46 m
Henikilömäärä 8
Pituus 6.54 m
Henikilömäärä 9
Pituus 7.60 m